Bellan ja Tahvon kirjavinkit

Keksijä Punainen ja hatun varjo
Hatakka Heimo – Karsikas Ilja
 
Kaupunki on hattujen harmaa, mutta Keksijä Punainen päättää, että harmaammaksi se ei saa enää tulla.
Keksijä Punaisella on erikoinen talo, suuri puutarha, vapaata aikaa, soittokaveri Reetu ja paha keksimiskriisi. Punaisesta on alkanut tuntua, että kaikki tarpeellinen on jo keksitty ja hatut keksivät sen päälle vauhdilla kaikkea tarpeetonta. Ihanko kaikki tarpeellinen on jo keksitty?
Ei nyt sentään, keksii Punainen ja paljastaa suunnitelmansa kaverilleen Reetulle, joka innostuu siltä istumalta. Mutta voiko suunnitelman
toteuttaa? Sitä pitää kysyä vallankumouksellisten hankkeiden neuvostolta, joka on erikoistunut epätavalliseen ajatteluun. Hattuja suunnitelma ainakin epäilyttää.
Keksijä Punainen ja hatun varjo on valloittava kirja ystävyyden, innostumisen ja värin voimasta ympäristössä, jota järkevät, kiireiset ja kaikkea lapsellista kaihtavat hatut hallitsevat. Hatuille ja hatutukselle voi kuitenkin panna kampoihin tekemällä juuri niitä asioita, joista kumpuaa ilo, nauru ja keinuva bossanova.
 
 

 

Tyttö joka muisti kaiken
Fupz Aakeson Kim  – Savolainen Salla
 
Valikoivasta muistista on paljon iloa!
Huipputason lastenkirjatekijät Tanskasta ja Suomesta ovat yhdistäneet voimansa tässä riemukkaassa kuvakirjassa, jossa asiat kääntyvät päälaelleen.
Yhtenä aamuna kaikki kaupunkilaiset ovat unohtaneet kaiken. Ihmiset heräävät omissa sängyissään ja makaavat hetken ja katselevat ympärilleen, mutta eivät muista enää, mitä heillä oli tapana tehdä aamuisin. He eivät nouse herättämään lapsiaan eivätkä hoputa näitä syömään kaurapuuroa. Kaupunkilaiset vain kuljeskelevat ympäriinsä pyjamissaan, kaikesta tulee yhtä herttaista hullunmyllyä.
Mutta eräänä kauniina päivänä muuan pikkutyttö ”muistaa”, millaista elämä ennen oli: ”Ensinnäkin me nukuimme sängyissämme niin pitkään kuin huvitti”, tyttö sanoo. ”Me loikoilimme mukavasti peittojen alla, koska se on paras tapa herätä.”
”Aivan, kuulostaa järkevältä”, ihmiset nyökkäilevät toisilleen. Tyttö muistaa muutakin: sängyillä sai hyppiä mielin määrin. Ja vettä sai loiskuttaa mielin määrin. Eikä korvantauksia ollut pakko pestä. Ja sokeria sai syödä suoraan astiasta. ”Mikä onni että sinä muistit kaiken”, kiittelevät kaupunkilaiset.
Sen päivän jälkeen kaupunki ei enää ole entisensä, mutta kaikki viihtyvät siellä erinomaisen hyvin.
 
 
 
 
Seitsemän veljestä
Nelimarkka Riitta
 
Herkullinen tulkinta Aleksis Kiven tutusta klassikosta
Riitta Nelimarkan Seitsemän veljestä on valloittavasti ja herkullisesti kuvitettu tulkinta Aleksis Kiven tutusta klassikosta, joka alaotsikkonsa mukaan on ”ilosteleva elämänkertomus seitsemän jukuripäisen nuoren miehen vaiheista 1800-luvun puolivälin Hämeessä”.
Näyttävä kuvakirjadramatisointi syntyi Riitta Nelimarkan ja Jaakko Seeckin tekemän pitkän animaatioelokuvan pohjalta. Elokuva on saanut useita kotimaisia ja kansainvälisiä palkintoja ja kunniamainintoja, mm. Valtion elokuvan laatutukipalkinnon, Jussi-kunniakirjan ja juryn erikoispalkinnon Giffonin lastenelokuvajuhlilla Italiassa. LUCCA-elokuvafestivaaleilla se valittiin vuosina 1979-80 valmistuneiden animaatioiden parhaimmistoon.
 
 

 

Etsiväkerho Hurrikaani ja tähtikolmion vartijat
Mäkipää Jari

Nuori nelikko jälleen uusissa seikkailuissa!
Etsiväkerho Hurrikaani palaa kouluun vauhdikkaan kesäloman jälkeen. Syksy alkaa merkillisesti, kun rehtori Pukinparta ei ilmestykään töihin.
Hurrikaanilaiset ryhtyvät tutkimaan rehtori Pukinparran outoa katoamista. He uskovat sen liittyvän salaperäiseen symboliin, tähtikolmioon, jonka arvoitusta etsivät ovat jo aiemmin yrittäneet ratkaista.
Tutkiessaan tähtikolmiota Jesse, Jenni, Karoliina ja Matias ajautuvat yhä syvemmälle Pihlakylän synkkiin salaisuuksiin. Mihin Pukinparta on kadonnut? Mikä odottaa luolassa raskaiden teräsovien takana? Ja onko joku muukin tähtikolmion mysteerin kimpussa?

 

 

Maukka ja Väykkä
Parvela Timo – Talvitie Virpi

Maukka on kissa ja Väykkä on koira. Ne elelevät kahdestaan taivaansinisessä talossa mäen päällä. Mäen juurella on lampi ja sen vieressä kylä, jossa asuvat Kana von Got, Lehmä Muukkonen, humma Ihalainen ja muut ystävät.
– Olenko minä sinun mielestäsi täydellinen? Maukka kysyi Väykältä eräänä päivänä kesken nurmikon leikkuun. Väykkä vilkaisi syrjäsilmin ystäväänsä, joka häntä jännityksestä väristen odotti vastausta.
– Ei kai kukaan ole aivan täydellinen, Väykkä kierteli.
– Mutta olenko minä? tivasi Maukka.
Maukka ja Väykkä -sarjan ensimmäinen osa sisältää 20 hauskaa ja vakavaa kertomusta. Sarja soveltuu ääneen luettavaksi kaikenikäisille ja luettavaksi kaikille lukutaitoisille.
Teos on aiemmin ilmestynyt mustavalkoisena, mutta nyt se julkaistaan nelivärikuvitettuna ja uudessa sarja-asussa. Seuraava, jouluaiheinen Maukka ja Väykkä -kirja ilmestyy syksyllä 2009.
 
 

 

Siuntio Silosäkeen tarinat
Rowling J. K.
 
Velhojen satukirja nyt jästienkin saataville
Siuntio Silosäkeen tarinat sisältää johtolankoja jotka osoittautuivat ratkaiseviksi Harry Potterin viimeisessä tehtävässä, Voldemortin hirnyrkkien tuhoamisessa. Albus Dumbledore jätti satukokoelman perinnöksi Hermionelle seitsemännessä ja viimeisessä Potter-kirjassa. Yksi tarinoista, Tarina kolmesta veljeksestä, on Harry Potter ja kuoleman varjelukset -kirjassa. Neljä muuta paljastetaan nyt ensimmäistä kertaa.
 
 

 

Tutkimusmatkat. Kohti tuntematonta
Ganeri Anita – Mills Andrea

 
Suuri seikkailu kutsuu!
Tutkimusmatkat kertoo seikkailijoista, jotka ovat löytäneet maapallomme pala palalta tuhansien ja satojen vuosien aikana.
Uusia alueita ovat etsineet niin muinaiset polynesialaiset, kreikkalaiset, kiinalaiset ja arabit kuin myös tunnetut tutkimusmatkailijat Marco Polo, James Cook, Kristoffer Kolumbus, David Livingstone, Nils Nordenskiöld ja monet muut. Tutkimusmatkailijoiden reitteihin tutustutaan monipuolisten karttojen avulla. Tietoiskut taustoittavat, mikä on saanut seikkailijat lähtemään kohti yhä uusia, vaarallisiakin seutuja.
Kirjassa tutustutaan myös nykyajan tutkimusmatkailijoihin, jotka lentävät huipputekniikan avulla avaruuteen, tutkivat valtamerten syövereitä ja työskentelevät ääriolosuhteissa. Samalla kun maapallo on käynyt tutuksi, tutkimusmatkailijoiden tehtävä on muuttunut: nyt he etsivät keinoja planeettamme säilyttämiseksi.
Kirjassa on runsas nelivärikuvitus sekä sanasto ja hakemisto.
 
 

 

 

Urho ja kammottava lumimies
Bagge Tapani
 
Urhon mittaisia urotekoja, joita voi lukea yhden päivässä – jos malttaa!
Eräänä päivänä rehtori tuo luokkaan elävän alligaattorin, joka pääsee karkuun häkistään. Miten Urho selvittää tilanteen?
Nerokkaasti, tietenkin. Urho on pieni kaljupäinen poika, joka tietää kaiken ja osaa kaiken.
Uudessa Urho-kirjassa on kaksitoista järkyttävän hauskaa tarinaa. Urho ratkaisee kadonneen auton ja toisen talonmiehen arvoituksen, paljastaa kykynsä autonkorjaajana, tutustuu merkillisen myyntimiehen viimeisimpään villitykseen ja kohtaa luokkatoveriensa kanssa jokihirviön, rehtorin äidin, Kaukaloiden kauhun ja pingviinin. Kaiken lisäksi Urho selvittää joulupukin ja kammottavan lumimiehen salaisuuden.
 
 

 

Taio minut pois
Rosan elämää 5
Gahrton Måns – Unenge Johan – Huttunen Katriina (suom.)

Rosalla ja hänen parhaalla ystävällään Pamelalla on edelleen poika-aikalisä. Siitä alkaa kuitenkin olla yhä vaikeampaa pitää kiinni, kun Rosa tutustuu saaristolaivalla koulutoveriinsa Antoniin ja käy ilmi, että heillä on yhteinen lempikirja, Taikurin poika. Anton on kasvissyöjä, ja hän kertoo Rosalle eläinten kohtelusta seikkoja, jotka saavat Rosankin ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta. Myös kotona on nyt vähän erilaista. Rosan sisar Blenda on muuttanut yhteen poikaystävänsä kanssa, eikä Rosan tarvitse enää kuunnella tämän riitoja äidin kanssa.
Rosan ystävän Villen pää on edelleen pyörällä Aureliasta, jonka hän tapasi Göteborgissa ja jonka kanssa hän on nyt kirjeenvaihdossa. Häntä myös harmittaa huomata Antonin vaikutus Rosaan – kunnes Leila kutsuu Villen naamiaisjuhliin. Myös Rosa ja Anton on kutsuttu, ja luvassa ovatkin kaikkien aikojen juhlat!